KURRANLYÖNTI

KURRANLYÖNTI – PERINNEPELI ALEKSIS KIVEN ROMAANISTA

Kurranlyönti on monelle tuttu laji Seitsemästä veljeksestä (1870), jossa kiivas mailapeli kuuluu eteläisen Hämeen koukuttavimpiin ajanvietteisiin: ”Veljesten parhaita huvituksia oli myös kiekon-lyöminen, jota leikkiä he vielä miehuutensakin iässä rakastelivat harjoitella. He silloin, jaettuina kahteen joukkoon, taistelivat kiivaasti, kumpikin puoli pyrkien kohden määrättyä esinettä. Kova oli silloin huuto, juoksu ja temmellys, ja tulvana virtasi hiki heidän kasvoiltansa. Humisten hyppeli kiekko pitkin tietä ja ponnahti usein kartusta miehelle vasten kasvoja, niin että kun he palasivat leikistä, oli yhden ja toisen otsa varustettuna aika sarvella, tai poski ajettuneena simpulaksi.” 

Viimeisen sadan vuoden aikana kurranlyönti on harmillisesti menettänyt asemansa yleisenä kansanhuvina, vaikka se aiemmin kuului jokakesäisiin peleihin. Lajin aiemmasta levinneisyydestä kertoo etenkin se kirjava nimistö, jolla peliä on kutsuttu eri puolilla Suomea: ajokonkari, ajonlyönti, hyrynlyönti, keilin heitto, kiekkeren lyönti, kiekonlyönti, kierikka, konkarin heitto, kyökän heitto, kähkerän lyönti, köhkörön heitto, pikapyörälyönti, pyöränlyönti, rillalyönti ja tiirikan lyöminen sekä ruotsinkieliset nimet, kuten slå trilla, rulla trilla ja kasta trissa.

Pelin vanha suosio on helppo ymmärtää, sillä lajissa on tuttuja elementtejä monista hienoista lajeista, kuten baseballista, rugbysta, kriketistä, maahockeysta ja jääkiekosta.

Nyt tämä jalo kansanurheilun muoto herätetään Seurasaaressa henkiin, kun Kiven romaanin lennokkaiden urheiluselostusten julkaisemisesta tulee kuluneeksi 150 vuotta.

RSS
Follow by Email
Instagram